Tempauksen tekniikan niksejä

Tässä muutamia niksejä, joiden avulla olen saanut ohjattavien tekniikkaa korjattua haluamaani suuntaan.

Minun tempaustyylissäni kehoa ei kierretä, vaan olkapäät pidetään samalla tasolla. Tässä auttaa vapaan käden käyttäminen. Kun vapaa käsi heilahtaa kuulan mukana, hartialinja säilyy suoraan eteenpäin. Käden rento heilautus auttaa myös tahdittamaan nostoa ja antaa tasapainoa.

Kun kehoa ei kierretä liike on yksinkertaisempi. Tempauksen biomekaniikassa on kyse pitkälti heilurin tukipisteen (olkapään) ja heilurin massan (kuulan), sijainneista ajan suhteen (liikkeestä). Eliminoimalla kierron tukipiste liikkuu yhdessä tasossa vähemmän.

Kiinnitän paljon huomiota nopeuteen, jolla kuula liikkuu. Neuvoni melkein kaikille on, että kuula voisi liikkua hitaammin. Toki on olemassa tietty nopeus, minkä alle ei kannata mennä. Silloin kuula tuntuu alkavan ”laahaamaan”. Olen verrannut tätä nopeutta lentokoneen sakkausnopeuteen.

Kuulaa pidetään heilurissa sormilla. Minun omassa versiossani kahvasta pidetään kiinni keskeltä, mutta moni pienempikätinen on todennut parhaaksi paikaksi kulman, jolloin heilurissa peukalo käännetään enemmän taaksepäin.

heilurin_taka-asento

Heilurin syvyyttä säädellään siirtämällä katsetta kauemmaksi tai lähemmäksi. Lähempänä maassa oleva kiintopiste johtaa syvempään taittoon lantiosta.

Kun heiluria halutaan lyhentää siirretään painoa kuulakäden puoleiselle päkiälle aikaisemmin ja voimakkaammin, jo ennen taka-asentoon tulemista. Silloin heilurin vauhti hidastuu ja kuula ei kippaa taka-asennossa. Kuulan pitäisi olla koko heilurin ajan käden jatkeena, kippaaminen syö turhaan otetta.

Taka-asennossa polvet suoristuvat joko kokonaan tai melkein kokonaan. Heilurissa kuulan annetaan heilahtaa, työn tekee painovoima.

kiihdytys_0

Kiihdytysvaiheessa heilurin eteenpäin suuntautuva liike vaihtuu ylöspäin suuntautuvaksi liikkeeksi.

Tyypillinen tekniikkavirhe aloittelijalla on kiihdytysvaiheen aloittaminen liian aikaisin suoraan heilurin taka-asennosta. Silloin kuulan vauhti suuntautuu eteenpäin, mikä rasittaa turhaan otetta.

Oikea hetki aloittaa kiihdytysvaihe on kuulan tullessa polvien kohdalle.

Yksi niksi hioa ajoitusta on ohjeistaa ohjattava aloittamaan veto vasta kun ”kuula tulee näkyviin”.

kiihdytys1

Kiihdytys suoritetaan pehmeästi vetämällä kuulakäden olkapäätä kehon keskilinjan taakse. Käsi pidetään suorana ja rentona. Mekaanisesti ajateltuna heilurin tukipiste siirtyy taaksepäin. Kuula liikkuu pyöreällä heiluriradalla, mutta ei silti kovin kaukana keskilinjasta.

Jos ohjattavalla on vaikeuksia nojata taakse, sitä voi helpottaa nostamalla samalla kuulakäden kantapäätä. Kun nojaaminen sujuu tamppaamisen voi lopettaa.

Halutessaan olkapäätä voi vetää lisäksi taakse myös lavan lihaksilla. Välttämätöntä tämä ei kuitenkaan ole.

koppi

Kun kuula matkaa ”painottomana” ylöspäin yläkeho alkaa siirtyä takanojasta eteenpäin ja samalla käsi koukistuu kyynärpäästä hieman kiinniottoa vaeten.

Kiinniotto tapahtuu klo 11 -asennossa. Kuula nousee rystysten yli ja käsi syötetään syvälle kahvaan. Jos kiihdytysvaiheessa nostetaan kantapäätä, kantapää painetaan kiinniotossa alustaan.

Kiinnioton tekemisessä ja ajoittamisessa auttaa katseen pitäminen kuulassa kiinniottoon saakka. Kuula pääsee kääntymään ajoissa, kun ote on riittävän löysä ja kahva sormilla.

yläasento

kasi

Yläsennossa kämmenen tulisi olla n. 45 asteen kulmassa ja käden syötettynä syvälle kahvaan. Oikea yläasennon ote rentouttaa kyynärvarren otelihakset. Kuula on kehon painopisteen päällä. Katse on suunnattu eteenpäin.

Alemmassa kuvassa sormia on avattu hiukan, että kahvan asento näkyy paremmin. Sormet pidetään normaalisti koukussa, mutta ihan löysästi kahvan ympärillä. Pahin virhe on puristaa kahvasta. Peukalo ”tippuu alas”, jotta kuula saadaan mahdollisimman syvälle käteen.

Jos liikkuvuutta riittää, myös rintaa voi tuoda voimakkaasti keskilinjan etupuolelle kiinniotosta yläasentoon tultaessa.

alaslaskun_alku

Alaslasku aloitetaan kääntämällä kättä niin, että pikkusormi ja kyynärpää osoittavat eteenpäin. Samaan aikaan nostetaan katse kuulaan, jolloin saadaan aikaan vastanoja.

Jos vastanojassa on vaikeuksia, siihenkin voi käyttää ”kantapääkikkaa”, eli nostaa kuulakäden puolen kantapään ilmaan.

otteen vaihto

Otteen pitäisi vaihtua takaisin sormille hyvissä ajoin ennen heilurivaiheeseen tulemista. Kättä koukistetaan sen verran, että saadaan vedettyä käsi oikeaan kohtaan. Tässä vaiheessa kahvasta ei kuitenkaan vielä puristeta.

Jos otteen vaihtaminen jää heilurivaiheen alkuun riski rikkoa kämmennahat kasvaa.

heiluriin_tulo

Heiluriin tultaessa vetoa pehmennetään joustamalla polvista hieman. Samalla ote kahvasta tiukkenee. Lantiosta taitetaan vasta viimeisenä.

Polvien jouston ajoituksen oppimista auttaa luontevasti alaslaskun alussa nostetun kantapään painaminen alustaan samaan aikaan.

Leirejä ja kisoja

Eilen palattiin Ryhdin kisa- ja leirimatkalta Oslosta. Kyseessä oli Ryhdin historian kolmas ulkomaanleiri. Ensimmäisellä kerralla oltiin Viron Rakveressa, viime vuonna Berliinissä ja nyt Norjassa. Porukasta on yleensä vaihtunut noin puolet edelliseen vuoteen verrattuna, mutta se ei ole menoa haitannut. Tosi mukavia reissuja ovat olleet joka kerta.

Meidän nostajat osallistuivat lauantaina III Cup of Scandinavia -kilpailuun ja sunnuntaina Nils Martin Lundgren veti meille LC workshopin, jonka jälkeen minä vedin tunnin verran tempausta norjalaisille ja ryhmän ei-ryhtiläisille suomalaisille. Lopuksi oli tarkoitus treenata vielä yhdessä, mutta norjalaiset olivat liian väsyneitä. Vedin sitten omalle porukalle 40 min. loppujumpan. Ainoastaan yksi rohkea norjalainen uskaltautui mukaan.

Leiripäivän oma osuus olisi voinut mennä paremminkin. Vähän jännityksenkin takia meinasi olla kielitaito solmussa ja tuli varsinkin alussa nieltyä lauseiden loput. Toivottavasti tuosta oli kuitenkin edes jotain iloa osallistujille.

Oman osuuden kantava idea oli esitellä sellaisia niksejä ja vihjeitä, joita olen kehittänyt Ryhdin treeneissä ja joilla saan ohjattavan korjaamaan tempauksen eri vaiheita sellaiseksi mitä haen. Yritän tällä viikolla ehtiä koostamaan samasta aiheesta artikkelin blogiin, tietenkin suomeksi ja kuvien kanssa.

Nilsin workshopin osuus taisi olla aika paljon Denisovin juttuja. Leiripäivään osallistunut Taija tuon vahvistikin omassa matkakertomuksessaan. Sinänsä tuo ei ole mikään ihme, Denisov oli vähän aikaa sitten Oslossa ja majoittautui Nilsin luona.

Nörtti elementissään

Kisapäivänä lavalla oli omista valmennettavistani Aleksi ja Minna. Aleksi sivusi ennätystään 46 toistoa 32 kg long cyclessa ja voi olla suoritukseensa tyytyväinen. Tällä hetkellä Aleksin kanssa pähkäillään ja hahmotellaan mitä seuraavalla tasolle siirtyminen vaatii.

Minna nosti 24 kg tempauksessa 95 toistoa, mikä vahvisti sen, että kesän tavoite on saavutettu. Noin sadan toiston tempaus on Minnalle nyt rutiinitulos, kun vielä SM-kisoissa se oli ns. hyvän päivän tulos. Tempausta on treenattu vain kerran viikossa, kun tarkoitus oli alunperin osallistua myös long cycleen. Seuraavaksi tiedossa on pitkä valmistautuminen MM-kisoihin ja sitä varten aletaan hiomaan muutamia tekniikkavirheitä pois.

Muutkin Ryhdin nostajat suoriutuivat oikein mainiosti. Poimintoina osallistumistaan loppuun asti empinyt Mari nosti 2 x 16 kg long cyclessa 61 toistoa ja Reija peräti 65 toistoa. Vielä pari vuotta sitten tulokset olisivat olleet melkeinpä ennenkuulumattomia, mutta nyt meidän veteraani-ikäisetkin paukuttelevat tuollaisia tuloksia! Naisten ikiähän ei saa kuulemma mainita, mutta Mari taitaa olla 47- ja Reija 53-vuotias. Jonikin nosti pitkästä aikaa 24 kg long cyclea ja ennätys parani uudelle kymmenluvulle, tulos 60 toistoa.

Muista suomalaisista Kuukkasen Anneli Konnevedeltä käy jo seitsemättä kymmentä, mutta nosti hienosti nuorempien joukossa 16 kg tempausta 145 toistoa ja sijoittui viidenneksi. Jani Nurmenniemi nosti long cyclessa 36 toistoa ja sijoittui toiseksi jättäen taakseen 2014 voittajan Ruotsin Rickard Garbellin.

Seuraavaksi edessä ovat 30.7. Kuusamon veteraanien SM-kisat, joissa toimin päätuomarina.

Syyskuussa 3.9. olen mukana Pajulahdessa Lahden Gentain järjestämällä Kahvakuulailijasta kahvakuulaurheilijaksi -leirillä. Puhun siellä harjoittelun ohjelmoinnista ja paljastan tietenkin kaikki ”siikretit”. 😉 Toinen vieraileva luennoitsija on kova nimi ”atleettinen partasuu” Tuomas Rytkönen. Kaikki kipin kapin ilmoittautumaan sähköpostilla osoitteeseen giryaleiri@gmail.com.

Positiivista pöhinää

Nyt tuntuisi olevan paljon positiivista pöhinää suomalaisen kahvakuulaurheilun ympärillä.

Virtuaaliliiga on kerännyt hyvin osallistujia. Samalla maailmalla vahva naisten tuplakuulanostamisen trendi vahvistuu myös Suomessa. Hyvä ettei jääty tuosta junasta!

Naapuriseurassa Lift me upissa pyörivä seuran sisäinen kuukausikisa Lift me cup on myös hieno idea.

Kuusamon herrasmiehet Simo ja Pasi ovat järjestäneet leirejä ja osallistujia on ollut useammasta seurasta. Erityisesti urheiluopistoleiri SantaSportissa oli ennakkoluuloton idea.

Kaikkosen Arilla on myös valmennettavia useammasta seurasta ja myös he ovat leireilleet omalla porukallaan.

Minä olen menossa toukokuussa vetämään koulutusta Suomen Kahvakuulan aktiiveille Keski-Suomeen ja syksyllä on luvassa erään toisen seuran leiri, jonne olen menossa pienen osuuden pitämään.

Ryhdin Norjan leirille Cup of Scandinavia -kisojen yhteydessä on tulossa osallistujia parista muustakin seurasta.

Nämä siis perus seuratyön lisäksi ja varmaan muitakin esimerkkejä löytyisi, jos vähän miettisin lisää. Joka tapauksessa nämä osoittavat, että tekemisen meininkiä löytyy ja yhteistyötäkin on tehty yli seurarajojen.

Yhteistä näille esimerkeille on, että idea on syntynyt yhden seuran tai jonkun yksittäisen primus motorin toimesta. Usein se riittääkin. Ei tarvitse jäädä odottamaan, että ideat tulevat ylhäältä päin liitosta tai ne pitää ensin hyväksyttää siellä. Kun vain ryhtyy toimeen, niin hyviä asioita tapahtuu.

Sitä olen pohtinut tarvittaisiinko kuitenkin vielä joku yhteinenkin yhdistys? Lähinnä se helpottaisi rahan keräämistä ja käyttämistä. On sellaisia asioita, joita ei välttämättä ole helppo järjestää seuran puitteissa – asioita, jotka ovat seurojen yhteisiä.

Yhdistyksen tarkoitus olisi mahdollistaa ja tehdä yhteistyötä helpommaksi, ei rajoittaa sitä. Se toimisi mahdollisimman kevyin rakentein ja avoimessa vuorovaikutuksessa lajikentän kanssa. Mitä mieltä muut mahtavat olla tällaisen tarpeesta?

Minun mielestäni Suomessa tarvittaisiin enemmän sellaisia kilpailutapahtumia, jossa nostajat pääsisivät oikeasti kilpailemaan toisiaan vastaan. Sarjat ja nostomuodot olisivat rajatut, nostajat laitettaisiin järjestykseen ja parhaat palkittaisiin. Epämuodollisille salikisoille, missa jokainen voi nostaa mitä vain, on oma tilauksensa, mutta niitä on jo minun mielestäni riittävästi.

Tätähän yritettiin jo Suomen Cup -kilpailusarjan puitteissa. Se ei syystä tai toisesta onnistunut, mutta voisiko jotain vastaavaa saada toimimaan vähän toisenlaisilla rakenteilla?

Tämä on vain yksi idea mitä uuden yhdistyksen puitteissa voisi kehittää. Paljon muutakin tehtävää varmasti olisi.

Loppuun pieni koostevideo, jonka kasasin Ryhdin kevään sunnuntaitreenien kuvista ja videopätkistä.

Kevätpäivitys

Blogin päivittäminen on taas unohtunut liian pitkäksi aikaa. Samalla tuntuu, että kahvakuulamaailmassa tapahtuu paljon, niin mikro- kuin makrotasollakin. Siispä tällainen kevätpäivitys.

1. Valmennettavat

Viikonloppuna saa taas jännätä kisoja. Aleksi nostaa Helsingissä ja tähtää arvokisojen tulosrajan ylittämiseen. Mirka kisaa Oulussa Voimalan salikisoissa. Minnalla ei nyt kisaa, mutta ohjelma etenee kohti EM-kisoja.

Kaikkien treeni on ollut enimmäkseen peruspuurtamista. Mirkan SM-kisat menivät pieleen sairastelun takia. Nyt onkin tavallaan Mirkan ”SM-kisat”. Kunto on testinostojen perusteella hyvä.

Suomenmestareiden, Minnan ja Aleksin kanssa toimivaa systeemiä ei ole lähdetty radikaalisti muuttamaan. Toki vaatimustasoa on nostettu pykälän verran.

Aleksille ei ole edes haettu varsinaista kuntohuippua vielä tähän. Uskon, että EM-kisoihin on kaivettavissa vielä 5-10 % lisää tulokseen jo pelkästään muutamalla hyvin ajoitetulla intervallitreenillä.

2. Projektit

Harrasteprojektihommissa tahtoo aikataulut aina paukkua. Kisatietokannan 2.0 versio on vuoden myöhässä aikataulustaan ja aloitinkin sen muutama viikko sitten kokonaan alusta. Tähän oli teknisiä syitä. Kyllä se vielä joskus sieltä valmistuu. 🙂

Sain toteutettua WKC:n Federenkon Fix-O-Meter -laitetta vastaavan toteutuksen. Tässäkin meni vuosi siitä, kun sain idean ja ostin kiihtyvyysanturin. En tiedä miten hyvin tuossa riittää tarkkuus, vielä tuolle ei ole ollut mitään varsinaista käyttöä.

Tulostaulun komponentteja

Tulostaulusta olen kehittämässä uutta versiota. Tällä kertaa taulu ei ole PC-pohjainen. Tässä versiossa olisi mukana vähän elektroniikkaosaamista ja Python-ohjelmointia, kumpikin uutta minulle. Tarvittavat osat ovat pian kasassa ja parin-kolmen viikon päästä pystyn esittämään proof of concept -tason toteutuksen. Tarkoitus on seurata tämänkin kehittämistä tässä blogissa.

Liitto hankki uudet tulostaulut SM-kisoihin. Ei ole mitään kuulunut miten tuota saa seurat lainata, mutta ainakin maratonkisoissa Lohjalla näyttivät olevan käytössä. Eli ilmeisesti niitä voi vapaasti lainata muihinkin kuin kansallisiin kisoihin?

Mitähän sille vanhalle PC-pohjaiselle järjestelmälle on tehty? Joku seura voisi varmaan ottaa sen ihan mielellään. Jos se on roskiskamaa, niin Ryhti ottaa mielellään takaisin ainakin siihen aikoinaan lahjoittamansa 23″ näytön.

3. Omat nostot

Syksyllä leikattu polvivamma on edelleen estänyt työntötreenit. Oma harjoittelu onkin ollut vähän epämääräistä haahuilua. Nyt on kuitenkin fokus tempauksessa ja tarkoitus on kisata 7.5. salikisoissa ja 2.7. Cup of Scandinaviassa. Mieluummin kisaisin biathlonissa tai long cyclessa, mutta kyllä tämäkin edes vähän kilpailuviettiä tyydyttää.

4. Maailmalla kuohuu

Maailmalla kahvakuulaympyröissä tuntuisi vaihteeksi kuohuvan. Ivan Denisov sai Venäjän liitolta käsittämättömän kolmen vuoden pannan ilman mitään järkevää syytä. Denis Vasilev ilmoitti luopuvansa maajoukkuepaikasta. Molemmat nostavat uuden WAKSC-organisaation kisoissa. Mielenkiintoista nähdä mitä tuosta tulee.

Ruotsi, Norja ja Tanska kyselivät IUKL:ta naisten kahden kuulan nostojen perään. IUKL vastasi julkaisemalla täysin älyttömän pseudotieteellisen tutkimuksen, jonka mukaan tuplakuulilla nostaminen aiheuttaa naisille ties mitä terveysriskejä, rintasyövästä alapään vaivoihin. Osa kuulostaa jo puuhaavan boikottia IUKL:n kisoihin. Tilanne on kestämätön, jotain merkittävää muutosta tuossa täytyy tapahtua.

5. Koulutuksia

Pidin kahvakuulaohjaajakoulutuksen Hyvinkäällä. Uusien ohjaajien voimin saatiinkin jo Ryhdin keskiviikkotreenit aloitettua uudelleen.

Palaute osallistujilta oli positiivista. Tarkoitus on pitää toinenkin koulutus Hyvinkäällä, mutta päivää ei ole vielä tiedossa. Jos ei keväälle mahdu, niin pidän koulutuksen syksyllä.

Itselläni on ollut parin vuoden tauko kouluttautumisessa. Pari kertaa olen ilmoittautunut lyhyille kursseille, mutta joko koulutus on peruuntunut tai on tullut este. Toukokuussa olisi kuitenkin tarkoitus osallistua Varalassa Lasten ja nuorten voimaharjoittelu -seminaariin.

… ja sitten Aleksi

Aleksi Tuhkasen tapasin ensimmäistä kertaa salikisoissa Turussa elokuussa 2015. Aleksin tulos 52 toistoa 28 kg long cyclessa teki vaikutuksen, varsinkin kun pidin suoritusta teknisesti hieman karkeana. Vaihdettiin muutama sana tekniikasta kisan jälkeen. Ihan suorilta käsin Aleksi ei minun vinkkejäni ottanut vastaan. Mieleen jäi, että on kaverilla ainakin itseluottamusta.

Lahden Suomen Cup -kisan jälkeen Aleksi kyseli valmennuksesta ja samaan aikaan minulla oli vapautunut paikkoja ”tallissa”. Lupasin, että kokeillaan kuukausi ja jos homma toimii, niin jatketaan ainakin siitä SM-kisoihin.

Laadin heti jaksotuksen SM-kisoihin saakka. Valmistautuminen jaettiin neljään neljän viikon jaksoon, joista jokaisessa oli määritelty välitavoite, jolla edistymistä mitattaisiin.

Ensimmäisessä jaksossa keskityttiin tekniikkaan, perusvoimaan ja peruskestävyyteen. Voimaa hankittiin mm. tuplakuulaetukyykyllä. Pitkät long cycle -treenit tehtiin 20 kg kuulilla. 32 kg kuulilla tehtiin vain rinnallevetoa. Pään päälle niitä nostettiin koko jakson aikana vain pari kertaa 1-2 min. tuntumaa ylläpitävissä sarjoissa. Jakson lopussa testattiin 10 min. 20 kg lc. Tavoitteeksi olin asettanut 100 toistoa. Kotitestissä meni 95. Veikkaan, että salikisoissa olisi mennyt se viisi toistoa enemmän, joten aikataulussa oltiin.

Toisessa jaksossa toistuivat ensimmäisen jakson teemat, mutta mukaan tuli viikottainen 28 kg kisaan valmistava harjoitus. Aleksin oma tuntuma oli, että jalkojen voimataso oli kehittynyt, eli reidet vastasivat treeniin. Välillä kämmenten iho oli kovilla ja pientä rannevaivaakin oli. Näiden takia laadittiin korvaavia harjoitteita rinnallevedolle. Jakson välitavoite oli lc 28 kg 60 toistoa, jonka Aleksi saavuttikin Lift me upin Joulutempaus kisoissa.

Projektin oli tarkoitus jatkua niin, että kolmas jakso on kisavalmistautumista 32 kg kuulilla. Jakson loppuun piti etsiä sopiva kilpailu, tavoitteena kokemus ja n. 40 toistoa. Neljännessä jaksossa kisakunto olisi piikattu raskailla aikasarjoilla ja lyhyillä intensiiviisillä intervalleilla.

Kävi kuitenkin niin, että Joulutempaus-kisan jälkeen iski influenssa ja se sotki treenit kahdeksi viikoksi. Välikisasta luovuttiin ja suunnitelmia jouduttiin muuttamaan. Pudotin ohjelmasta kokonaan pois tammikuulle suunnitellut intervallijuoksut. Influenssan jälkitila ja kovat pakkaset eivät oikein sopineet siihen kuvioon.

Kolmas ja neljäs jakso yhdistyivät yhdeksi kokonaisuudeksi. Tuplakuulakyykyt vaihtuivat maljakyykkyyn ja määrät kasvoivat reilusti. Tehtyjä pohjia alettiin jalostaa kestovoimaksi.

Kun homma palasi takaisin raiteilleen, niin tavoitteeksi SM-kisoihin asetin 45 toistoa, joka oli myös arvokisojen tulosraja. Vähän epäilevästi Aleksi tavoitteiseen aluksi suhtautui, mutta asenne muuttui pikkuhiljaa kauden edetessä.

Ennen SM-kisaa kaikki numerot viittasivat siihen, että tavoitteeseen päästään. Viimeisiltä viikoilta löytyy aikasarjoista mm. 6 min. veto 31 33 toistoa ja 8 min. veto 37 toistoa. Lyhyilllä intervalleilla tehdyt treenit kertoivat myös, että maksimikestävyyspuoli alkaa lähestyä huippuaan. Silmätesti kertoi sen, että 32 kg kuulat nousivat yhtä terävästi ja kevyen näköisesti, kuin 28 kg kuulat vain kuusi viikkoa aikaisemmin!

Kisa meni täysin käsikirjoituksen mukaan viimeiseen toistoon saakka. Siihen tuli pieni punnerrus ja toisto hylättiin. Lopputulos 44 toistoa jäi harmittavasti yhden toiston B-rajasta. Jossittelun jätän tällä kertaa väliin.

Todennäköisesti tuon suorituksen kovuutta ei osata arvostaa Suomessa riittävästi. Lukuisat lajit ja sarjat SM-kisoissa hämäävät itse lajin harrastajiakin, suuresta yleisöstä puhumattakaan.

Tulos saavutettiin miehen ensimmäisessä kisassa 32 kg kuulilla. Vertailun vuoksi Marko Pääkkönen nosti syksyn 2012 SM-kisoissa 46 toistoa. Silloin alla oli jo työntötulos 80 kevään biathlonkisoista. Tuosta seuraavana vuonna Marko nosti long cyclessa 63 toistoa ja saavutti Master of Sport -rankin.

Aleksin voimatasot eivät perinteisissä levytankoharjoitteissa päätä huimaa. Oleellisempaa on kuitenkin nopeat jalat – kyky tuottaa voimaa kahvakuulaurheilun polvikulmista. Nopeus on sellainen ominaisuus, mitä on vaikeampi kasvattaa. Kestävyys paranee ajan kanssa treenin myötä helpommin. Hitaat lihassolut eivät (käsittääkseni) voi muuttua nopeiksi, mutta kestävyysharjoittelulla nopean tyypin solut muuttuvat kestäviksi hitaan tyypin lihassoluiksi.

Vaikka Pääkkönen on monellakin tapaa poikkeusyksilö suomalaisessa kahvakuulaurheilussa, minä uskon, että vastaava ”lentorata” kuin Pääkkösellä 2012-2013, on Aleksillekin täysin mahdollinen.

Kehitys ei tietenkään tule itsestään. Monessa asiassa on kuitenkin vielä varaa nostaa panoksia. Treenimäärät ovat olleet toistaiseksi maltilliset. Välineistö on ollut 20, 28, 32 ja 36 kg kisakuulat sekä 24 kg ja 40 kg ei-kisamallin kuulat ja treenipaikka on ollut oma koti.

Yrittäjän ajankäyttö tulee olemaan varmasti jatkossakin haaste. Amatööriurheilussa sama tilanne on kuitenkin muillakin.

Suomessa (edes suhteellisen) nuoria ja lupaavia miesnostajia on valitettavan vähän. Minun mielestäni Painonnostoliiton tuki tulisi suunata tällaisiin lahjakkuuksiin, joiden potentiaali on kaikkein suurin.

Minnalle Master of Sport

Pikkuhiljaa alan toipua positiivisesta shokista, jonka Minna Silvennoinen aiheutti sunnuntaina tempaamalla tuloksen 101 toistoa, 24 kg kuulalla, -58 kg -sarjaan. Tulos ylittää ensimmäisenä suomalaisnaisena IUKL:n Master of Sport -rankin. Vertailun vuoksi +68 kg -sarjassa samaan saavutukseen vaadittaisiin 130 toistoa.

Valmentajana en ihan hirveästi olisi ottamassa kunniaa tuosta saavutuksesta, vaan tällä kertaa kaikki oli kyllä täysin urheilijan omaa hyvyyttä. Tämä ei ole edes mitään ärsyttävää tekonöyryyttä, vaan syy selviää, kun kerron seuraavaksi miten valmistautuminen eteni.

Viime vuosi oli ajoittain vähän vaikeampi, kun Minnan 24 kg tempaus ei lähtenytkään sujumaan kuin tyhjää vain, vaan kehitys tuntui junnaavan paikallaan. Loppuvuodesta MM-kisoissa tuli kuitenkin jo jonkinlainen onnistuminen, 60 toistoa ja viides sija.

Minna piti kisojen jälkeen kolmen viikon omatoimisen jakson. Jakson alkuun otettiin vain yksi tekniikkasessio yhdessä Hyvinkäällä. Se jäi lopulta koko SM-kisavalmistautumisen ainoaksi. Omatoimiselle jaksolle osui myös Lift me upin Joulutempaus -kisat, joissa pahin tulppa jo aukesi, tulos 20 kg 133.

Suunnitelmassa varsinaisen valmistautumisen jaoin kahteen neljän viikon jaksoon. Minä laadin vain lajitreenien progression, kaikesta oheisharjoittelusta Minna vastasi täysin itsenäisesti. Sarjat laskin 80-85 toiston tavoitteen mukaan, eli ihan pientä parannusta ei nyt haettu lähtökohtaisestikaan. Lajitreeneissä ei ollut mitään erikoista. Ihan samoja juttuja on tehty ennenkin ja määrät olivat varsin maltillisia.

Ensimmäinen jakso käsitti 12 tempaustreeniä. Jakson viimeinen treeni oli maanantaina 12.1., jolloin Minna teki 22 kg kuulalla 104 tempausta. Jakson loppupuolella oli ilmaantunut olkapäävaiva ja tulokseen oltiin molemmat siihen nähden tyytyväisiä. Kyllähän se tekeminen olikin mennyt selvästi eteenpäin neljän viikon aikana.

Toinen jakso käsitti enää yhdeksän tempausharjoitusta. Minnan olkapäävaiva alkoi vähitellen helpottamaan osaavan urheiluhierojan käsittelyissä. Sarjoihin haettiin pituutta pudotussarjoilla, mutta varsinaisia 24 kg pitkiä tempaussarjoja oli ohjelmassa vain kaksi. Tiistaina 26.1. 63 toistoa ja sitten ohjeella ”90 % suoritus” lauantaina 6.2. 79 toistoa.

Eli sinänsä kaikki edellytykset hyvään tulokseen oli jo etukäteen olemassa. Kaikki välitavoitteet oli saavutettu tai ylitetty ja krempoistakin oli päästy eroon. Siltikään kisatulokset eivät aina vastaa sitä, mitä treenit antaisivat odottaa.

Master of Sportista oli ollut puhetta, kun MM-kisojen jälkeen käytiin ”kehityskeskusteluja”. Kumpikaan ei vaan ajatellut, että se saavutettaisiin nyt. Sivuhuomautuksena nämä kehityskeskustelut ovat muuten aina lyhyitä ja yleensä käydään kirjallisina treenipäiväkirjassa. Tunnustan nimittäin olevani maailman huonoin keskustelija. (Vaimonikin allekirjoittaa tämän.)

Kisan seuraamiseen keskittyminen oli vaikeaa. Olin lievässä flunssassa, nukkunut huonosti ja striimaushommat stressasivat. Kun aloittava oikea käsi jatkui aina vaan, aloin jo epäilemään itseäni – aloittiko se sittenkin vasemmalla? Lopulta oikealla kädellä tuli yli 70 toistoa, eli toistakymmentä enemmän kuin kisan kakkosen Teija Rantasen kokonaistulos!

Niin kuin edellä jo mainitsin, Minna suunnitteli itse valtaosan harjoittelustaan. Kokonaistreenimäärästä lajiharjoittelu oli vain pieni osa. Yhteistreenejä valmistautumisjaksoon mahtui tasan ne yhdet. Muutos tekniikassa, joka hyvin pitkälle ratkaisi alaslaskun ongelmat oli Minnan itsensä keksimä. Samoin oikeanlaista liikkuvuutta ja voimaa tuoneet telinevoimistelu- ja rengasharjoitteet.

Seurasin kuitenkin harjoituspäiväkirjasta etenemistä melkein päivittäin sekä tarvittaessa kommentoin ja vastasin aina kysymyksiin. Ilmeisesti joskus oikeita asioita tapahtuu, kun niiden vaan antaa tapahtua!

Minnan kahvakuulauraa olen seurannut ihan alusta saakka ja valmentajana toiminut kahteenkin otteeseen. Välillä on matkan varrella kokeiltu ulkopuolisia valmentajiakin.

On ollut paljon menestystä ja myös vaikeita hetkiä. Nimenomaan tempaus on ollut Minnalle aina se vaikein ja heikoin nostomuoto. Sekin nostaa suorituksen arvoa.

Välillä olen ollut valmentajana neuvoton, mutta toivoa en ole koskaan menettänyt. Kaiken tämän takia Minnan sunnuntain suoritus oli minulle hyvin tunteikas hetki. Kyyneleethän siinä valuivat pitkin poskia. Liikaa en haluaisi tätä kuitenkaan dramatisoida. Ei tämä tunnu miltään päätepisteeltä, vaan pitkässä juoksussa vain välietapilta.

Monestihan Minnaa pidetään poikkeuksellisena luonnonlahjakkuutena. Se ei valitettavasti pidä paikkaansa, vaan menestys kahvakuulaurheilussa on ollut kovan työn takana. Sen voi jokainen todeta itsekin kisatietokannasta käymällä Minnan tuloskehityksen läpi kisa-kisalta.

Tietenkin (salaa) toivon, että tämä ketsuppipullo-ilmiö leviäisi nyt seuran muihinkin nostajiin. Esimerkiksi Teija Rantasella ja Ida Maasalolla on minun mielestäni aivan samat edellytykset saavuttaa vastaavia tuloksia.

Jotta tämä ei menisi liian vakavaksi, niin loppukevennyksenä Minnan parhaita kommentteja SM-kisavalmistautumisen harkkapäiväkirjasta. (Sori Minna, oli pakko)

Oikeasti kevyt, koska tein tämän treenin kokonaisuudessaan Samin kanssa. (ai, no siinä tapauksessa uskon)

 

Meinasi hapottaa. (on se hyvä, että ei kuitenkaan hapottanut)

 

Näinköhän uskallan la kisoihin sittenkään lähteä. (tiistaina ennen Liftarien joulutempausta, tulos 20 kg 133)

 

Kertalisenssi lienee järkevin? (neljä viikkoa ennen SM-kisoja)

 

Inhoan näitä valmistavia treenejä, Tulee vaan paha mieli. (tiistaina ennen SM-kisoja)

Tutkittu tieto

Urheilijoita kiinnostavan tieteellisen tutkimuksen seuraaminen on usein hankalaa. Kiinnostavaa tutkittua tietoa löytyisi ainakin liikuntatieteiden ja ravintotieteiden aloilta.

Jos uusia tutkimustuloksia seuraa vain iltapäivälehtien jutuista, voi jäädä tunne, että käsitykset oikeasta treenistä ja ravinnosta heittävät jatkuvasti häränpyllyä. Lisäksi julkisuutta saavat etupäässä laihduttamiseen liittyvät tutkimustulokset. Urheilijaa (ainakin pitäisi) kiinnostaa laihduttamista enemmän oman suorituskyvyn ja palautumisen maksimointi omassa lajissa ja harjoittelussa.

Tutkimusten tuloksia soveltaessa kahvakuulaurheilijan kannattaa pitää mielessä oman lajin suorituksen kesto ja intensiteetti. Esimerkiksi ruokavaliomuutos, josta on etua ultramaratoonarille tai ruokavalio, joka on optimoitu painonnostajalle, ei välttämättä toimi kahvakuulaurheilussa, jossa lajisuoritus on 10 min. intensiivisen kestävyyssuoritus. Harjoittelun suhteen sama on yleensä sanomattakin ilmiselvää.

Iltapäivälehdet otsikoivat juttunsa shokeeraavasti. Klikkiotsikointi kerää enemmän lukijoita ja sitä kautta mainostuloja julkaisulle. Viime vuosina klikkiotsikointi on levinnyt iltapäivä- ja juorulehdistä myös muihin julkaisuihin. Kun tieteellisestä tutkimuksesta kirjoitetaan juttu lehteen, tutkimuksesta irroitetaan joku räväkkä havainto ja jätetään pois, tai ainakin sivuosaan, tutkimuspaperista löytyvät tutkijoiden kommentit, vaikkapa ”pitemmälle menevien johtopäätösten vetämiseksi tarvitaan lisää tutkimusta”.

Yksi klassinen esimerkki on olettaa, että korrelaatio merkitsee automaattisesti kausaalisuutta. Tosiasiassa se, että kahden muuttujan välillä on havaittu riippuvuus, ei vielä merkitse sitä, että ensimmäinen muuttuja aiheuttaisi toisen.

Yksi esimerkki, jonka joku saattaa muistaa muutaman vuoden takaa. Lehdissä otsikoitiin, että alkoholin juominen on terveellisempää kuin täsraittius. Jonkun tutkimustuloksen mukaan raittiuden ja heikomman terveydentilan väliltä löytyi yhteys. Yhteys ei kuitenkaan tarkoita vielä syy-yhteyttä. Eli täysraittiiden heikompaan terveyteen saattoi olla joku muu syy kuin raittius. Mahdollinen selitys havainnolle voisi olla se, että osa täysraittiista ihmisistä on entisiä alkoholin suurkuluttajia, jotka ovat raitistuneet juurikin alkoholin terveydelle aiheuttamien ongelmien vuoksi.

[Tästä löytyy hyvä kirjoitus Suomen Kuvalehdestä: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/mielipide/media/media-sk302011]

Toinen tärkeä käsite on kaikkien aiheesta tehtyjen tutkimusten muodostama kokonaisnäyttö. Yksittäisessä tutkimuksessa voidaan saada hyvinkin poikkeavia tuloksia, mutta tuloksia ei silti voida pitää kovin merkittävinä, silloin kun monet muut, joskus jopa kymmenet tai sadat, tutkimukset päätyvät vastakkaisiin tuloksiin.

Myös erilaisilla tutkimuksilla on erilainen painoarvo kokonaisnäyttöä punnittaessa. Ravintotutkimuksen osalta suosittelen lukemaan Reijo Laatikaisen artikkelin Näin luen ja tulkitsen tutkimuksia.

Iltapäivä- ja sanomalehtien ”tutkimusraportointia” seuratessa kannattaakin aina etsiä verkosta alkuperäinen tutkimusraportti. Jos koko raportti ei ole julkinen, niin yleensä ainakin sen tiivistelmä (abstract) on. Tutkimuksen johtopäätökset löytyvät puolestaan lopusta, conclusions-otsikon alta.

Iltapäivälehtiä huomattavasti fiksumpi tiedonlähde on riittävän tuore tutkittuun tietoon perustuva perusteos. Kesällä vinkkasinkin jo Liikuntaravitsemus -kirjasta.

Nettilähteistä hyvää työtä tutkitun tiedon esille tuomisessa ovat tehneet mm. ravintoasioissa aiemmin mainittu Reijo Laatikainen sekä liikuntapuolella ”lihastohtori” Juha Hulmi. Myös Jyväskylän yliopiston Liikuntabiologian laitoksen Wikiliikkuja-blogi ansaitsee maininnan.

Vastaavasti huonon lähteen tunnistaa mielestäni varsin helposti. Tällaisella lähteellä on yleensä yksi agenda, jota sitten ajetaan vimmatusti. Monesti kuvioon kuuluu jatkuva voimakas vastakkainasettelu. Tieteelliseen tutkimukseen suhtautuminen on hyvin valikoivaa. Omaa agendaa vahvistavat tutkimukset kyllä hyväksytään, mutta muuten tieteellistä tutkimusta syytetään vähintään puolueelliseksi ja onpa nähty melko hämmentäviä salaliittoteorioitakin.

Tieteelliseen tutkimukseen liittyy se, että tutkimusta saa kritisoida. Kritiikin on kuitenkin oltava perusteltua. Löysät yleistykset tyyliin ”sehän tiedetään, että tutkimuksen tulos riippuu rahoittajasta”, eivät ole mitään asiallista kritiikkiä.

Tieteellisiin käsitteisiin, tutkimuksiin, tutkimustyyppeihin ja -menetelmiin tutustuminen on varsin työlästä, mutta toisaalta se antaa todelliset eväät arvioida tutkimusten laatua sekä tulosten merkittävyyttä. Sitä kautta asiat usein jäsentyvät uudella tavalla ja lukijalla on pohjaa arvioida uudelleen esimerkiksi tuota lehdistön tiedeuutisointia, puhumattakaan monenlaisten yhden asian ”gurujen” ohjeista.

Alkuvuoden ajatuksia

Blogissa on ollut hiljaista, mutta muuten alkuvuosi on ollut työntäyteinen. Ryhdin toiminnassa vuodenvaihteen kiireet on hoidettu alta pois ennätysaikaisin. Harjoitusryhmissäkin on porukkaa riittävästi, joten salivuokrat saadaan helposti katettua.

Vuosikokous pidettiin jo loppiaisena. Kasaan saatiin hyvä hallituskokoonpano ja meillä on ihan fiksu toimintasuunnitelma, jota myös toteutetaan. Jäsenmaksut on laskutettu yli kaksi kuukautta normaalivuotta aikaisemmin ja sunnuntaitreenien kausimaksujen laskutuskin on hoidettu. Nimenmuutos saatiin vietyä loppuun ja seuran nimi on nyt virallisesti Hyvinkään Ryhti. Kuusi vuotta siihen meni, mutta nyt alkaa tuntua, että toiminnan pyörittäminen sujuu jo jonkinlaisella rutiinilla.

Seuran harjoitustoimintaa voidaan nykyisestä laajentaa vain, jos mukaan saadaan enemmän sitoutuneita ohjaajia ja valmentajia. Selvittelin mahdollisuutta aloittaa keskiviikkotreenit vuodenvaihteessa sisällä koulun salissa. Muutamia kyselyitä tuon tyyppisistä treeneistä on tullut. Osa kokee ihan ymmärrettävästi sunnuntain kahden tunnin treenin liian pitkäksi ja raskaaksi. Tämä hanke kaatui kuitenkin ohjaajien vähyyteen.

Vuosikokouksessa mietittiin uusien ohjaajien kouluttautumistarvetta. Pari halukasta osallistujaa oli jo tiedossa ja sitten mietittiin eri vaihtoehtoja valmiista koulutuksista. Lopulta päädyttiin pitämään koulutus seuran sisäisesti. Pidän siis ohjaajakoulutuksen 27.2. Hyvinkäällä. Koulutuksen runko on toki mietitty, mutta tarkempi suunnittelu on vielä tekemättä.

Koulutuksessa on kyse kahvakuulaharjoittelusta, ei pelkästään kahvakuulaurheilusta. Perusliikkeet ovat toki Ryhdinkin treeneissä edelleen se ydinjuttu, mutta kahvakuulaharjoitteluun kuuluu paljon muutakin. Lähtökohta on se, että oikeita nostotekniikoita on enemmän kuin yksi. Nostotekniikoiden opettelu alkaa sellaisesta tekemisestä, joka täyttää turvallisen nostamisen minimivaatimukset ja etenee vähitellen taloudellisempaan, optimoituun tekniikkaan.

Lisäksi koulutuksessa käsitellään mm. ryhmälle ohjattavan harjoituksen koostamista ja ryhmän treenikauden suunnittelemista. Nyt olisi viimeistään aika lopettaa vanha kisakuula-jumppakuula -vastakkainasettelu. Synnitön en ole tuon vastakkainasettelun syntymisessä itsekään.

Ryhti järjestää kisat 12.3. ns. Bolt-säännöillä. Yksi kisan tarkoituksista on haastaa mukaan uusia nostajia esimerkiksi kamppailulaji- sekä crosstraining/crossfit -piireistä. Saa nähdä onnistutaanko siinä. Pitemmällä tähtäimellä tällainen voisi toimia myös väylänä perinteiseen kahvakuulaurheiluun siirtymisessä.

Omat treenit ovat menneet vaihtelevasti. Terveystilanne on melko hyvä. Leikattu polvi on vaivannut vain yhdessä treenissä tänä vuonna.

Motivaation kanssa on pientä ongelmaa. Selkeä tavoite puuttuu ja se näkyy tekemisessä. Takeltelu kevyiden kuulien nostamisessa tuntuu turhauttavalta, kun raskaammatkin ovat joskus liikkuneet ihan kohtalaisesti. Sairasteleminen joululomalla näyttää kuitenkin vielä vaikuttavan niin, että olo on vähän normaalia väsyneempi koko ajan.

Mieltä painaa myös se, että olen menettänyt uskoni Painonnostoliiton kahvakuulatoimintaan. Kahvakuulaurheilun asema liitossa on melko surkea. Käsitykset jo ihan sellaisista perusasioista, kuten mitä tarkoittaa yhteistyössä tekeminen, ovat minulla ja valiokunnalla aivan erilaiset.

En usko, että hankin enää lisenssiä itse. SM-kisojen osalta hoidan ne asiat mitä olen luvannut ja sen jälkeen otan välimatkaa tuohon instanssiin. Ryhti on kuitenkin edelleen Painonnostoliiton jäsenseura, koska meillä on nostajia, jotka haluavat kisata arvokisoissa.

Haluan jatkossakin tehdä työtä kahvakuulaurheilun eteen. Kovasti mietityttää se, että tarvitaanko sitä varten joku uusi katto-organisaatio? Vähän hölmöltä se tuntuu, jos koko lajissa on maassa vain parisataa aktiivista harrastajaa. Jos vastaus siitä huolimatta on kyllä, niin millainen se olisi? Uusi hegemoniaan pyrkivä kilpaileva liitto? Joku muu yhdistys? En tiedä vastausta, mutta huomaan miettiväni tätä asiaa joka päivä.

Vuosikatsaus 2015

Näiden vuosittain laskemieni tunnuslukujen valossa lajin tilanne ei näytä kovinkaan valoisalta. Ei ole kuitenkaan kiva olla vain huonojen uutisten tuoja. Kirjoitan sen vuoksi loppuun muutaman oman havaintoni siitä millä osa-alueilla on lajilla on mennyt paremmin.

Vuonna 2015 aktiivisten kilpailijoiden määrä jatkoi laskuaan. Uusia kilpailijoita lajin pariin tuli 28 % edellisvuotta vähemmän ja peräti 51 % huippuvuotta 2013 vähemmän.

Vuositilastot 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015
Kilpailijoita tietokannassa 5 30 49 77 111 199 302 409 477 524
Aktiivisia kilpailijoita 5 27 33 50 59 120 183 239 205 192
Uusia kilpailijoita 5 25 19 28 34 88 103 104 68 47
Kisoja joissa suomalaisia 2 6 6 8 9 19 29 36 33 36
Kisoja Suomessa 1 4 3 3 8 13 20 32 28 31
Kisoja ulkomailla 1 2 3 5 1 6 9 4 5 5

Positiivisia tapahtumia 2015

Tulostaso naisten tempauksessa parani huomattavasti edellisvuodesta. Kehitystä tapahtui sekä kärjessä että tulostason laajenemisessa. Arvokisapaikka näyttää olevan vahva kannuste oman päälajin valinnassa. Toivottavasti kehitys jatkuu ja mahdollisimman moni pyrkii eteenpäin mestaruussarjaan saakka. Lisääntynyt kilpailu edustuspaikoista puskee kaikkia eteenpäin ja on sitä kautta koko kahvakuulaurheilun etu.

Naisten long cyclessa tulostaso parani ja laajeni. Norjaan ja Ruotsiin verrattuna tasoero kuitenkin kasvoi.

Maratonnostaminen löi läpi Suomessakin vuonna 2015. Uskon, että siinä kasvu jatkuu myös ensi vuonna.

Kisojen järjestämisessä olemme edelleen luultavasti maailman aktiivisin maa. Yli 30 kisaa vuodessa alle 200 aktiivinostajalle on kansainvälisessä vertailussa huikea lukema.

Maajoukkuetoiminta on ollut aiempaa aktiivisempaa. Arvokisoihin on lähetetty suuret joukkueet ja maajoukkueella on ollut myös kaivattua leiritoimintaa.